
Liittykö peruna kirkkoon? Tai vaikkapa äänilevyt? Valistusaikana papit opettivat kansaa paljon muussakin kuin raamatuntuntemuksessa. Kalle ja Aurora viettävät kesätöiden päätösjuhlia.
Tehtäviä 5.-9.-luokkalaisille. Mukana mallivastaukset.
Kysymyksiä opitun kertaamista varten
Taustoja selvittelevä teksti opettajan käyttöön (alla ensimmäinen kappale)
Suomeen varhaisina kristillisinä vuosisatoina perustetut luostarit levittivät maahan kristinuskon lisäksi myös uusia kasveja. Keskiajan Euroopassa luostarit olivat yleisesti edelläkävijöitä kasvirohtojen viljelijöinä ja käyttäjinä. Suomessa, jossa eri kasvien viljely oli kehittymätöntä, erot korostuivat. Suomalaisilla luostareilla oli tiiviit yhteydet muualle Eurooppaan, ja munkit toivat mukanaan monia yrtti- ja rohdoskasveja, joita alkoivat viljellä suomalaisissa luostareissa. Kasveja käytettiin sekä ruuan mausteena että ennen kaikkea lääkeaineina. Erityisen perusteellisesti on tutkittu Naantaliin perustetun birgittalaisluostarin kasveja. Tutkimusta on voitu tehdä sekä keskiaikaisten tekstien perusteella että alueella tehtyjen arkeologisten kaivausten avulla. Jatkuu...
