
Kirkko järjesti Suomen hallinnon ja yhdisti Suomen heimot. Historian Salin filmit kertovat myös sairaanhoidon historiasta. Kalle kolaroi pyörällä ja Auroran matkavalmistelut jatkuvat.
Tehtäviä 5.-9.-luokkalaisille. Mukana mallivastaukset.
Kysymyksiä opitun kertaamista varten
Taustoja selvittelevä teksti opettajan käyttöön (alla ensimmäinen kappale)
Voidaan perustellusti sanoa, että Suomea ei ollut olemassa tuhat vuotta sitten. Suomalaiset muodostivat vain pieniä alueellisia pitäjiä, eivät yhtenäistä kansaa tai varsinaista valtiota. Kukin pitäjä päätti omista asioistaan. Yhteistä hallitsijaa suomalaisilla ei ollut. Suomalaisia oli vähän ja he asuivat harvakseltaan. Muinaispitäjienkin olemassaolo on epävarmaa, sillä kristinuskon tuloa edeltäneeltä ajalta on vain arkeologista lähdeaineistoa, jonka turvin tehty päättely on epävarmaa. On mahdollista, että pitäjätkin syntyivät vasta kristillisen seurakuntaverkoston luomisen tuloksena. Ennen kristinuskon tuloa suomalaiset asuivat mahdollisesti kokonaan vailla pysyvään paikallishallintoa. Joka tapauksessa on selvää, etteivät eri alueilla asuneet suomalaiset heimot muodostaneet mitään yhteistä hallinnollista kokonaisuutta. Päinvastoin eri alueiden asukkaat tekivät ryöstöretkiä toistensa alueille. Myöhempi kansallis-romanttinen historiankirjoitus on antanut kaunistellun kuvan suomalaisten heimojen yhteydestä. Jatkuu...
