1. jakso: Muinaista ja ikuista

Sarjan avausjakso avaa näköalan Suomeen 850 vuotta sitten. Kuka täällä asui? Mihin uskottiin? Tutustumme Kalleen ja Auroraan sekä Historian Saliin, jota isännöi mystinen Tutor.

Materiaalia

Tehtäviä 5.-9.-luokkalaisille. Mukana mallivastaukset.

Kysymyksiä opitun kertaamista varten

Tiivistelmäkalvo

Taustoja selvittelevä teksti opettajan käyttöön (alla ensimmäinen kappale)

Kristinusko saapui Suomeen noin 1000 vuotta sitten

Kristillisiä vaikutteita alkoi tulla Suomeen noin tuhat vuotta sitten. Tarkkaa ajoitusta on mahdotonta antaa, mutta vuosi tuhat on helppo muistaa ja riittävän totta. Ahvenanmaalle vaikutteita on levinnyt jo aiemmin. Suomalaiset saivat ensimmäiset tiedot kristinuskosta kauppiailta, jotka matkustivat maasta toiseen. Sekä ulkomaalaiset että suomalaiset itse matkustivat kaupankäynnin takia ja kuljettivat vaikutteita. Purjehtiminen Itämerellä kehittyi 500-1000 ja läntiset kulttuurivaikutukset alkoivat syrjäyttää aiempia itäisiä. Merellä liikkuminen muuttui maalla liikkumista nopeammaksi tavaksi eikä meri enää erottanut vaan yhdisti. Luonnollisesti suurin osa ihmisistä ei matkustanut kotiseuduiltaan pois. Jatkuu...

Lue lisää doc-tiedostosta

<Takaisin

Opettajien
etusivu

1: Muinaista ja ikuista

2: Yhteisön tuki ja turva

3: Kieli ja mieli

4: Tiedettä ja taidetta

5: Eurooppaan ja maailmalle